ME

Intohimosta muutokseen ja menestykseen

TÄMÄ SIVU ON TYÖN ALLA!!!

Sininen Polku syntyi vuonna 2015 kolmen kokeneen ja kansainvälisissä tehtävissä kouliintuneen IT-alan ammattilaisen intohimosta tuottavuuden parantamiseen. Halusimme tuoda laaja-alaisen osaamisemme muutospaineiden kanssa painivien yritysten avuksi ja liiketoiminnan kehittämisen tueksi. Toimintamme lähtökohtana on alusta asti ollut kumppanuus ja ratkaisukeskeisyys. Siksi kehitämme myös omaa osaamistamme ja palveluitamme asiakkaittemme parhaaksi. 

Nykyään olemme yli 20 osaajan asiantuntijatalo, joka keskittyy tuottavuuden parantamiseen erityisesti digitalisaation ja siihen liittyvien muutoshankkeiden keinoin. Asiantuntijamme ja ratkaisumme auttavat asiakkaitamme saavuttamaan tavoitteensa ja toimimaan tuloksellisemmin. Tähän mennessä olemme tukeneet kymmeniä yrityksiä lähes sadassa digitalisaatio- ja muutosprojektissa.

Me tiedämme, mistä puhumme.
Olemme vaativien kansainvälisten tehtävien ja liike-elämän uusimpien tuulien karaisemia ammattilaisia ja osaamme nähdä metsän puilta. Meillä on kokemusta myös toiselta puolelta pöytää. Siksi ymmärrämme asiakkaittemme todelliset tarpeet. Kuuntelemme, autamme ja haastamme löytääksemme yhdessä sinulle sopivimmat ratkaisut, jotka toimivat myös tosielämässä.  Ota meidät oppaaksesi – viedään yhdessä organisaatiosi muutoksessa perille saakka. 

Kaj Nilsson

Kaj on Sininen Polku Oy:n toimitusjohtaja ja yksi sen perustajista. Hänen ydinosaamistaan ovat IT-johtaminen ja -kehittäminen sekä suurien muutoshankkeiden hallinta ja läpivieminen. Hänellä on laajasti kokemusta globaalisti toimivien organisaatioiden IT- ja tutkimus- ja kehitysprojektien sekä liiketoimintahankkeiden johtamisesta. 

Toimiva tiimityö on avain onnistumiseen. Kaj’lle tärkeintä on löytää parhaat ratkaisut asiakkaan kokemiin yksilöllisiin haasteisiin. 


+358 50 483 9989 
kaj.nilsson(at)sininenpolku.fi

Simo Lintula

Simolla on yli 20 vuoden kokemus IT- ja liiketoimintaprosessien johtamisesta, toimintamallien kehittämisestä sekä suurien muutoshankkeiden läpiviennistä kansainvälisessä ympäristössä. Simo on yksi Sinisen Polun perustajista ja johtaakin roolissaan asiakkaan IT-toimintoja sekä vie läpi erilaisia muutoshankkeita. Simo kuuntelee tarkalla korvalla asiakkaan tarpeita ja on parhaimmillaan IT:n ja liiketoiminnan rajapinnassa luomassa parhaimpia ratkaisuja. 

Kun tarvitset apua muutoksesi konkretisointiin, kommunikointiin ja maaliin viemiseen, ota Simoon yhteyttä!

+358 40 554 8953 
simo.lintula(at)sininenpolku.fi

Albert Morgades

Albertilla on laaja ja pitkäaikainen kokemus vaativista johtotehtävistä ICT:n ja operatiivisten toimintojen saralla. Kokemusta on karttunut mm. kansainvälisten yritysjärjestelyjen ja niihin liittyvien operatiivisten toimenpiteiden läpiviennistä ja toiminnan vakauttamisesta suurten muutosten jälkeen. Albert on yksi Sinisen Polun perustajista ja asiakkaiden suuresti arvostama neuvonantaja, jonka vahvuuksiin kuuluu liiketoiminnan strategisten tavoitteiden konkretisointi toteutettaviksi hankekokonaisuuksiksi.


+358 40 709 6492
albert.morgades(at)sininenpolku.fi

Tiina Laiho

Tiina on Sininen Polku Konsultointi Oy:n toimitusjohtaja ja kokenut ICT-liiketoiminnan ammattilainen. Tiina on toiminut strategisissa liiketoiminnan kehittämisen ja muutosjohtamisen tehtävissä yli 20 vuoden ajan. Vankka kokemus laajoista muutoshankkeista, erilaisten tiimien johtamisesta, digitaalisaatiosta ja palveluiden toimittamiseen liittyvistä sopimusneuvotteluista ulkoistuksissa ja palvelutoimittajien muutostilanteissa auttaa löytämään juuri oikeat muutoksen avaimet asiakkaan liiketoiminnan kehittämiseen. 

Tiina toimii Sinisen Polun operatiivisena johtajana ja varmistaa, että kullekin asiakkaalle tarjotaan hankkeessa tarvittava paras osaaminen. Tiina vastaa kysymyksiisi kaikkien palveluiden osalta!

+358 40 595 7478
tiina.laiho(at)sininenpolku.fi

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä
Johanna Knekt

Program Director

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä
Mika Kytö

Program Director

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä
Henri Heimonen

Senior Program Manager

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä
Jouni Marttila

Program Director

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä
Helinä Karell

Program Director

helina.karell(at)sininenpolku.fi

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä
Tommi Mattila

Program Director

tommi.mattila(at)sininenpolku.fi

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä
Janne Häivälä

Program Director

janne.haivala(at)sininenpolku.fi

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä
Erkki Alanto

Senior Program Manager

erkki.alanto(at)sininenpolku.fi

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä

 

Juha Ketola
Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä
Antti Turpeinen
Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä
Sari Saari
Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä
Tuomo Koskenvaara
Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä
Lasse Högström

lasse.hogstrom(at)sininenpolku.fi

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä
Jan Malmström

jan.malmstrom(at)sininenpolku.fi

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä

Sinä

Haluaisitko liittyä osaavaan joukkoomme?

tiina.laiho(at)sininenpolku.fi

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä